Åidinmaitoa 6 kk ajan
Elintarvikevirasto neuvoo uusia äitejä antamaan, jos mahdollista, ainoastaan rintamaitoa vauvoille kuuden kuukauden ikään asti, ja vasta sen jälkeen täydentämään ruokintaa muulla ruualla.
On hyvä, jos rintamaito on osa ruokavaliota koko ensimmäisen vuoden tai pidempään. WHO:n asiantuntijat ovat todenneet ettei lisäravintoa tarvitse suositella ennen kuuden kuukauden ikää, mikäli imetys toimii.
Åidit kysyvät usein eikö mitään muuta ruokaa saa antaa ennen kuin lapsi on 6 kuukautta. Vastus on kyllä. Lapsi itse näyttää aikanaan kiinnostusta ja tarvetta muulle ruualle. Ei ole olemassa tarkkaa kaikille lapsille sopivaa hetkeä – eikä myöskään kaikille äideille!
Miten voi nähdä koska lapsi tarvitsee muuta kuin rintamaitoa? Osa lapsista kurottaa kohti ruokaa, jota aikuiset – tai sisarukset – syövät, ja haluavat kokeilla. Toiset ovat täysin epäkiinnostuneita, eivätkä myöskään tahdo avata suuta ja kokeilla tarjottua ruokaa. Tai sitten he kokeilevat ja sylkevät pois. Silloin ei ole suuren muutoksen aika.
Toinen merkki on, jos paino ei muutaman viikon aikana nouse kuten pitäisi. Jos paino on pysynyt samana tai noussut hitaasti muutaman viikon ajan, ei se tarkoita, että on heti syötettävä muuta ruokaa. Mutta jos näin käy kun lapsi on parkuva, tyytymätön, haluaa jatkuvasti rintaa eikä äiti oikein jaksa, kannattaa kokeilla muuta ruokaa.
Voi myös kokeilla kiinnostusta esim. murskattuun banaaniin, keitettyyn perunaan tai porkkanaan ennen kuin kokeilee äidinmaitokorviketta. Jos annat korviketta kokeiltavaksi, tarjoile se nokkamukista tai lusikalla. Jos vältät tuttipullon tarjoamista, imettäminen ei häiriinny. Lapsi voi yhä saada imemistarpeensa tyydytetyksi rinnalla, mikäli äiti ei koe juuri sen olevan kaikkein vaikeinta jaksaa.
Mutta äideillä, jotka viihtyvät imettämisen kanssa ja näkevät että lapsikin tekee niin, ei ole mitään syytä antaa muuta ruokaa tai äidinmaitokorviketta tai velliä ennen kuin lapsi on yli puolen vuoden.
Vie pari kolme kuukautta – joskus kauemminkin – ennen kuin lapsi ja sen ruuansulatus täysin hyväksyvät toisen ruuan niin, että voit alkaa vähentää rintamaitoa. Jatkuvalla imettämisellä pitemmän aikaa on paljon hyviä puolia niin äidille kuin lapsellekin, joten jos molemmat viihtyvät, voi imetys jatkua kauan.
Carina Sjögren

