Levoton vauva

Etukäteen asian näkee edessään hyvin idyllisenä: vauva makaa rauhallisesti ja nukkuu kehdossaan. Silloin tällöin hänet ottaa syliin imettääkseen.

Monille vanhemmille todellisuus on kuitenkin jotain ihan muuta. Alussa on yleensä mahdotonta nukkua kokonaista yötä. Joidenkin vauvojen on jopa vaikeaa saada unta päivisin. Jos vauva valveilla olemisen lisäksi itkee suuren osan päivästä, tulee vanhemmista epätoivoisia. Siitä on viime vuosina tullut tavallinen ongelma niin monessa perheessä, että kyse on ilmiselvästi suuremmasta kuin yksilöllisestä ongelmasta. On ilmiselvää, että vauvojen on vaikeampi kuin aikuisten irrottautua päivän aikana vastaan tulevista vaikutteista. He puolustautuvat moninaisuutta vastaan pysymällä hereillä.

Kysymys kuuluu siis ennen kaikkea: miten voin auttaa vauvaani sulkemaan pois ympäristönsä paremmin? On useitakin tapoja toimia tässä tapauksessa.

Kapaloi

Hyvin toimiva tapa rauhoittaa hermostunutta, levotonta tai liikaa valvovaa lasta on kääriminen suureen kangaskaistaleeseen yöksi, jopa päivänkin aikana, jos se on hyvin rauhaton. Kapaloimisen kautta vauva tuntee oman kehonsa rajat. Se ei voi enää tehdä paljon tahattomia liikkeitä. Se vaikuttaa barbaariselta, koska lapsihan sidotaan liikkumattomaksi. Mutta kuitenkin juuri tuo tukeva peite antaa vauvalle turvallisen tunteen. Vauvat, jotka kapaloidaan, oppivat rentoutumaan ja rauhoittumaan. He voivat paremmin antautua unelle ja kasvavat näin paremmin.

Rituaaleja ja rytmiä

Enemmän tai vähemmän säännöllinen päivä- ja viikkorytmi auttaa meitä tarkastelemaan elämäämme. Jotta vauvat kukoistaisivat, myös ne tarvitsevat selkeän rakenteen. Koska vauvoilla ei ole kykyä muodostaa sellaista itse, on sen tultava ulkoa, ympäristöstä.

Rytmi ja siihen kuuluvat rituaalit antavat turvallisen ja suojatun olon. Kuten tietty tuutulaulu, melodia soittorasiasta, pieni rukous tai jatkuva säkeistö liitetään nukkumaan menemiseen, antaa se luotettavan tunteen. Toistuvat leikkihetket kuuluvat myös asiaan. Usein ne hiipivät itsestään arkeen päivän aikana. Esim. kutitusleikki päälle puettaessa, pohjaton ilonlähde lapselle parin kuukauden iästä lähtien. Kaikkia sellaisia asioita on tärkeä olla liioittelematta. Älä aloita asioita joita et kuitenkaan voi jatkaa koska ne vievät liian kauan aikaa tai ovat yksinkertaisesti liikaa muistettavaa. Muutama pieni tapa, joista itse pidät, ovat tarpeeksi antaakseen päivälle tarvittavan rakenteen.

Vauvahieronta

Vauvoja, jotka syystä tai toisesta eivät oikein viihdy itsekseen, voi auttaa säännöllisellä hieronnalla (sen lisäksi, että laatii säännöllisen rytmin). Vauvahieronnalla on useita hyviä puolia, sillä ehdolla että itse haluaa hieroa. Intensiivinen kontakti lapseensa hieronnan aikana antaa varman ja turvallisen olon. Jos jostain syystä ei pysty imettämään, voi kehokontakti kompensoida molemminpuolista läheisyydentarvetta. Vauvahieronnalla voi myös olla hyviä vaikutuksia fyysisesti. Puhtaasti kasvipohjainen Calendula-öljy on hyvä valinta, sillä se lämmittää lapsen kokonaan. Sen lisäksi ihon toiminnot stimuloituvat hieronnasta ja ihosta tulee terveempi.

Kursseja ja kirjoja

On olemassa kursseja vauvahieronnasta eri metodien mukaan. Voit myös oppia hieromaan katsomalla kirjoista. Esim. perinpohjaisesti kuvaileva kirja Babymassage Julia Woodfieldiltä (ei tiettäksemme suomennettu). Siinä on fantastisia kuvia hierovista käsistä ja nauttivista vauvoista. Vastaavia kirjoja löytyy muyös suomeksi.

Ota huomioon, että lämpö, jota yrität luoda,ei haihdu sen takia, että lapsi on paljaana liian kauan. Suuri pyyhe tai villahuivi joka peittää ne kehonosat joita ei hierota, ehkäisevät kylmettymistä. Pidä myös huoli että tunnelma on rauhallinen ja rentoutunut hieronnan aikana, ilman taustahälyä, musiikkia tai puhetta. Silloin lapsesi voi keskittyä kokonaan kehon kontaktin luomalle lämmölle.

Ilmapiiri

Jos lapsi on jatkuvasti rauhaton, voit niin objektiivisesti kuin mahdollista tarkastella omaa ja lapsen elinympäristöä. Onko ympärillä viihtyisää ja siistiä, vai lojuuko leluja ja pyykkikasoja joka puolella? Lapsilla on paljon herkemmät tuntosarvet viihtyisyyteen ja ilmapiiriin kuin luulemme. Kodin ei todellakaan tarvitse olla täydellinen, mutta liian tavaran aiheuttamaan levottomuuteen kannattaa reagoida.

Oma, erillinen nurkkaus voi myös auttaa lasta rauhoittumaan. Jos sinulla ei ole katosta sängyn yläpuolella voit harkita sellaisen ripustamista, mieluiten lempeissä sävyissä. Ruusunpunainen tai aprikoosi sopivat usein lapsille, joiden on vaikea nukkua. Vähän isommille lapsille, jotka viettävät osan päivästä lattialla leikkien, voi antaa teltan rajaamalla nurkkauksen kauniilla kankaalla. Tällä tavalla lapsi ei ole ympäröity vaikutteilla joka suunnasta, vaan voivat rauhoittua enemmän itsekseen.

Sitten on luonnollisesti kysymys myös siitä, kuinka paljon sinä vanhempana pystyt rentoutumaan. Usein vaaditaan aika paljon juoksemista, jotta kaikki asiat saadaan asettumaan uomiinsa. Oli miten oli, ota itsellesi aikaa hengähtää. Järjestä lapsenvahti silloin tällöin ja tee joitain hauskaa, tai ota suihku tai rentouttava kylpy kun tunnet itsesi väsyneeksi.

Lisäkerros

Calendula -öljy on tehty suojaamaan ja lämmittämään nuorta vauvaihoa. Sillä voit antaa lapsellesi ekstra kerroksen, jotta se ei olisi suojaton kaikkia vaikutteita vastaan, vaan voi käyttää kaiken energiansa kasvamiseen.